~ Idea kuvasta - harjoitus ~

Janoisen miehen vihollinen tuo donitsi

Jos minulla olisi ollut vaihtoehtoja, olisin jäänyt hotellille. Olisin käynyt kylmässä suihkussa, ottanut kylmää juotavaa, laittanut tuulettimen puhaltamaan suuntaani ja katsonut rauhassa jalkapalloa. Kuitenkin, kiitos erittäin kovaan ääneen valittavan perheeni, makaan tällä hetkellä rantatuolissa ja hikoilen allani olevaa pyyhettä märäksi. Olisivat menneet bussilla. Vaimoni ja lapseni ovat uimassa, minä en uimisesta pidä. Vesi on aivan yhtä lämmintä kuin ilma.

Koen jokseenkin ihmeellisenä sen, kuinka ihminen makoillessaan laiskistuu. Keho menee totaalliseen lepotilaan. Luultavasti jokainen ymmärtää sen vastahakoisuuden koskien seisomaan nousua. Voi kuitenkin olla ikävää laiskistua niin pahanpäiväisesti. Varsinkin rannalla ollessa. Juuri sellaisena kuumana kesäpäivänä, jolloin aurinko porottaa suoraan pilvettömältä taivaalta ja jokainen ihostaan välittävä auringonpalvoja on valkoisen aurinkorasvakerroksen alla piilossa. Laskelmoisin, että juuri sellaisina päivinä lämpömittari näyttää reilusti yli kolmeakymmentä astetta. Aivan kammottavaa.

Vaikka olin peittänyt itseni pyyhkeellä ja minua varjosti aurinkovarjo, oli siltikin liian kuuma. Nousin ensimmäisen kerran tuntiin istumaan ja katselin ympärilleni. Kylmälaukku ja sen sisällä olevat juomat eivät olleet mukana, ne olivat jääneet siinä kaikessa hulinassa joko autoon tai hotellille. Koko rannalla ei ollut kioskia, tai ainakaan parinsadan metrin säteellä minusta. Mistä minä tietäisin, jos jossain päin olisi, se oli todella iso ranta. Enkä voinut jättää tavaroita tähän, joku voisi varastaa jotain. Ei kukaan kylläkään haluaisi varastaa vaatteita tai pyyhkeitä, muistutin itselleni. Tosiasiassa olin vain liian laiska lähtemään kauemmas. 

Hetken aikaa asiaa pähkäiltyäni luovutin, ja menin takaisin makuulle. Melkein jo nukahdin, kun kaukaisuudesta kuului naisen ääni: "Doughnuts! Here some doughnuts!". Rypistin otsaani. Kun ei ole juotavaa, en voi ostaa donitsejakaan. Minun teki niitä kuitenkin niin paljon mieli. Katsoin pyyhkeen alta sen verran, että näin juuri ja juuri. Rantaa pitkin tosiaan käveli lippalakkipäinen nainen, joka kantoi isoa donitsilaatikkoa. Hänen luotaan käveli pari nuorukaista pois, varmaan todella tyytyväisinä ja iloisina.

Nousin päättäväisenä istumaan ja laitoin päälläni olleen pyyhkeen sivuun. Tiesin, että taskussani olevassa lompakossa oli tarpeeksi rahaa kattaakseen kyseisen rasvaisen herkun. Heti kun nainen olisi vain hiukan lähempänä.. Ilmeisesti nainen huomasi kärsimättömän olemukseni, sillä hän vilkutti minulle ja huusi: "Sugarfull baby, calorie null, maybe!".

Ostin tarpeeksi perheelleni, yhteensä kuusi kappaletta. Muille yhdet, minulle kaksi. Reilu jako. He eivät vain saisi koskaan tietää, sillä söin toisen ennen kuin he ehtivät edes nousta vedestä. Suuni kaipasi kylmää, raikasta juotavaa vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirosin heikkouttani. Heikouttani herkullisia asioita kohtaan. Kirosin myös sitä, että meillä ei ollut mukana sitä kylmälaukkua.

Päätin tämän kuitenkin tänne postata, kun kerran kirjoitinkin!

- Emmi