~ Loppusanat ~

Nyt on aika kiittää,

ja kumartaa

Minä kirjoittajana- teksti oli hyvin tarkka ja kuvaava minun tilanteessani. Tämäkin teksti on jälleen kerran tarkkaan mietitty ja huolellisesti muokattu, vaikka sitä ei välttämättä päällepäin näe. Tajusin muuten vihdoin mistä tämä suunnitelmallisuus johtuu, kun näitä loppusanoja aloin paperille hahmottelemaan. Puhuessa en varo ollenkaan mitä suustani päästään, sanon ääneen sen mitä ajattelen. Siksi usein luonkin muille vääränlaisen kuvan itsestäni. Useimmiten, heti suuni suljettuani, kadun sitä mitä olen juuri sanonut. Kuitenkin kirjoittaessa minulla on valta muuttaa jälkeenpäin kirjoittamaani, jos se tuntuukin tyhmältä. Tämä valta on aika hyödyllinen.

Tämä kurssi on kuitenkin nyt lopuillaan, ja minun tulisi pistää se päätökseen tällä viimeisellä tekstilläni. Tiivistettynä, olen tyytyväinen omaan panokseeni kurssin aikana. Tuntuu oikeasti siltä, että olisin näiden kahden kuukauden aikana kehittynyt kirjoittamisessa. Hyvä jos niin on, sen takia minä tämän kurssin valitsinkin. Tämä kurssi toi takaisin minulle sen tunteen, kun on saanut hyvän tekstin aikaan. Luultavasti jatkan kirjoittamista vapaa-ajalla, ainakin jossain muodossa!

Omista teksteistäni tyytyväisin luultavasti olen.. Kaikkiin niihin. En todella tiedä. Pidän kaikista portfolioni töistä eri tavalla. Joissain kerronta on loistavaa toisissa puolestaan idea, mistä ne ovat liikkeelle lähteneet. Ne tekstit joihin en itse ole niin tyytyväinen, jäivät turvaan portfolion ja arvostelun ulkopuolelle. Sinne ne luultavasti myös jäävät. 

Blogin nimen, The sun is always rising in the sky somewhere, merkitys on muuten vaikea selittää. Se on tavallaan kokonaisuudesta irrallinen, mutta kuitenkin osana sitä. Tavallaan se voisi tarkoittaa sitä, että vaikka tekstissäni olisi tapahtumahetkellä lattea tunnelma, se ei tarkoita, että hetkeä myöhemmin olisi. Toisaalta se voisi myös tarkoittaa monia muita asioita. Siksi jätänkin sen jokaisen oman päätelmän varaan. 

Pidin tästä kurssista todella paljon, ja toivon, että tekin pidätte näistä töistäni!

- Emmi

~ Lyyrisiä mietelmiä ~

Tanka ja haiku

Jo tulee syksy.

Kuin kaunis aamu

toistuu se taas,

pitkän kesänkin jälkeen

sitä paljon odottaa.

~

Pienen pojan

punaiset tulppaanit

hymyilivät.

- Emmi

~ Kuvia oppitunneilla tehdyistä harjoituksista ~

Päätin jälkeenpäin lisätä kuvia siitä, mitä olemme tunneilla tehneet kurssin aikana.

Suunnilleen kuukausi sitten aiheena olivat kielikuvat. Piirsimme sen, mitä valitsemistamme vanhoista fraaseista tuli mieleen ja esittelimme valmiit kuvat koko luokalle.

Niin kuin otsikkokin kertoo, tunnin aiheena olivat kielikuvat.
Kuvassa oma näkemykseni fraasista "hammasten kiristys".

 Viime tunnilla teimme valmiista teksteistä runoja mustaamalla ylimääräisiä sanoja pois. Pohjana käytimme koulun kirjaston vanhoja romaaneja ja paperinkeräyksestä pelastettuja hesareita!

Runon pohjana pätkä romaanista Tuulen poika.

Runon pohjana viini-arvostelu Helsingin Sanomista.

- Emmi

~ Idea kuvasta - harjoitus ~

Janoisen miehen vihollinen tuo donitsi

Jos minulla olisi ollut vaihtoehtoja, olisin jäänyt hotellille. Olisin käynyt kylmässä suihkussa, ottanut kylmää juotavaa, laittanut tuulettimen puhaltamaan suuntaani ja katsonut rauhassa jalkapalloa. Kuitenkin, kiitos erittäin kovaan ääneen valittavan perheeni, makaan tällä hetkellä rantatuolissa ja hikoilen allani olevaa pyyhettä märäksi. Olisivat menneet bussilla. Vaimoni ja lapseni ovat uimassa, minä en uimisesta pidä. Vesi on aivan yhtä lämmintä kuin ilma.

Koen jokseenkin ihmeellisenä sen, kuinka ihminen makoillessaan laiskistuu. Keho menee totaalliseen lepotilaan. Luultavasti jokainen ymmärtää sen vastahakoisuuden koskien seisomaan nousua. Voi kuitenkin olla ikävää laiskistua niin pahanpäiväisesti. Varsinkin rannalla ollessa. Juuri sellaisena kuumana kesäpäivänä, jolloin aurinko porottaa suoraan pilvettömältä taivaalta ja jokainen ihostaan välittävä auringonpalvoja on valkoisen aurinkorasvakerroksen alla piilossa. Laskelmoisin, että juuri sellaisina päivinä lämpömittari näyttää reilusti yli kolmeakymmentä astetta. Aivan kammottavaa.

Vaikka olin peittänyt itseni pyyhkeellä ja minua varjosti aurinkovarjo, oli siltikin liian kuuma. Nousin ensimmäisen kerran tuntiin istumaan ja katselin ympärilleni. Kylmälaukku ja sen sisällä olevat juomat eivät olleet mukana, ne olivat jääneet siinä kaikessa hulinassa joko autoon tai hotellille. Koko rannalla ei ollut kioskia, tai ainakaan parinsadan metrin säteellä minusta. Mistä minä tietäisin, jos jossain päin olisi, se oli todella iso ranta. Enkä voinut jättää tavaroita tähän, joku voisi varastaa jotain. Ei kukaan kylläkään haluaisi varastaa vaatteita tai pyyhkeitä, muistutin itselleni. Tosiasiassa olin vain liian laiska lähtemään kauemmas. 

Hetken aikaa asiaa pähkäiltyäni luovutin, ja menin takaisin makuulle. Melkein jo nukahdin, kun kaukaisuudesta kuului naisen ääni: "Doughnuts! Here some doughnuts!". Rypistin otsaani. Kun ei ole juotavaa, en voi ostaa donitsejakaan. Minun teki niitä kuitenkin niin paljon mieli. Katsoin pyyhkeen alta sen verran, että näin juuri ja juuri. Rantaa pitkin tosiaan käveli lippalakkipäinen nainen, joka kantoi isoa donitsilaatikkoa. Hänen luotaan käveli pari nuorukaista pois, varmaan todella tyytyväisinä ja iloisina.

Nousin päättäväisenä istumaan ja laitoin päälläni olleen pyyhkeen sivuun. Tiesin, että taskussani olevassa lompakossa oli tarpeeksi rahaa kattaakseen kyseisen rasvaisen herkun. Heti kun nainen olisi vain hiukan lähempänä.. Ilmeisesti nainen huomasi kärsimättömän olemukseni, sillä hän vilkutti minulle ja huusi: "Sugarfull baby, calorie null, maybe!".

Ostin tarpeeksi perheelleni, yhteensä kuusi kappaletta. Muille yhdet, minulle kaksi. Reilu jako. He eivät vain saisi koskaan tietää, sillä söin toisen ennen kuin he ehtivät edes nousta vedestä. Suuni kaipasi kylmää, raikasta juotavaa vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirosin heikkouttani. Heikouttani herkullisia asioita kohtaan. Kirosin myös sitä, että meillä ei ollut mukana sitä kylmälaukkua.

Päätin tämän kuitenkin tänne postata, kun kerran kirjoitinkin!

- Emmi

~ Kuvausharjoituksia ~

Karkumatkalainen

Taakse jäi oma pieni mökki ja vesikuppi, kun hän varovaisesti tassutteli pihatietä pitkin. Aurinko oli laskenut jo kauan aikaa sitten. Hän ohitti navetan ja kaikki sen isot eläimet, traktorin ja lukuisia marjapensaita. Omatunto käski kääntymään takaisin. Hän kääntyi useamman kerran katsomaan taloa, jossa hänen emäntänsä nukkui. Vaikkei hän halunnut huolestuttaa ketään, hän ei voinut olla kuuntelematta sydäntään. Tänä yönä uteliaisuus voitti.

Hitaampi vauhti vaihtui nopeampaan. Pihatie tuntui kestävän kauan. Hän juosta jolkutti polkuautojen ja pyörien välistä, postilaatikon ja kaivon ohitse. Kotipiiri oli jo jäänyt kokonaan taakse. Vauhti nopeutui. Hän ohitti bussipysäkin, jonka luokse hän joka iltapäivä meni pikkuista vastaan. Tällä kertaa ei ollut ketään, ketä siinä odottaa. Naapurin koira metelöi. Kateellisen valitusta. Koira jäi nopeasti taakse, puuhun kytkettynä, surullinen ulina kaikuen lukuisia puita pitkin.

Hän ei kuitenkaan antanut minkään häiritä itseään. Tunne oli nimittäin niin ihana, se vapauden tunne, vaikka ulkona roikkuva kieli kuivuikin vauhdissa nopeasti. Vauhdissa, joka oli nopeutunut vielä entisestään. Hän juoksi nyt kuin tuuli. Nopeasti ja niin äänettömästi, että jos ei olisi tiennyt, häntä olisi oikeasti voinut tuuleksi luulla. Puut vilisivät ohitse, samoin talot. Ja ne loputtomat pellot. Ruoho oli tasaista massaa näin nopeassa vauhdissa, yksittäistä kortta ei voinut mitenkään erottaa toisesta. Kaikki ne houkuttelevat hajut olivat tänä yönä toissijaisia, vaikka jäniksen seuraaminen olisikin ollut mahtavaa. 

Linnut lensivät hänen yläpuolellaan, aurassa. Siivet tehden rentoa, koordinoitua liikettä, ne menivät yli kaksi kertaa nopeammin. Ne lensivät siihen suuntaan, josta hän oli itse tulossa. Kohta hänkin kääntyisi sinne, mutta ei aivan vielä. Ei vielä hetkeen.

~ Minä kirjoittajana ~

Aloittaessani kirjoitusprosessin, suunnittelen etukäteen paperille niin paljon kuin vain on mahdollista. Kirjoitan tässä vaiheessa ylös kaiken, mitä mieleeni tulee. Suunnitelma saattaa siis olla erittäin sotkuinen, tärkeintä on, että saan siitä itse selvää. Useimmiten kirjoitan ylös myös pieniä yksityiskohtia, tai vaikka lauseita, joita haluan tekstiini sisällyttää. Fiktiivistä tekstiä suunnitellessa kirjoitan lyhyesti ylös mahdollisia tapahtumia ja juonenkäänteitä. Teen myös yleensä hahmoista itselleni erittäin tarkat kuvaukset, vaikka kaikkia listaamiani tietoja ei tekstissä kuitenkaan tulisi esille.

Seuraavaksi käyn suunnitelmani läpi, ja mietin missä järjestyksessä tekstini etenee. Tiputan myös tyhmältä tuntuvia, tai esimerkiksi turhia asioita pois luonnoksesta. Tämän jälkeen itse tekstin kirjoittaminen alkaa. Harvoin kuitenkin käy niin onnekkaasti, että ensimmäinen teksti on mielestäni hyvä. Siksi kirjoitankin sen vielä kerran uudestaan. Jos käytän tietokonetta, muutan valmista tekstiä. Käsin kirjoittaessa aloitan kokonaan uudestaan, alkuperäistä tekstiä apuna käyttäen. Useimmiten tässä vaiheessa omituiset virheet ja huonosti muotoillut lauseet tulevat huomatuksi.

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka suunnittelee etukäteen asioita niin paljon kuin mahdollista. Siksi onkin outoa ensimmäistä kertaa julkaista teksti, jota en ole kokeilun vuoksi suunnitellut, enkä jälkeenpäin muokannut ollenkaan. 

Teen, nenäliinojen ja kurkkupastillien avustamana:

- Emmi

~ Kirje lukijalle ~

Hei ihana lukijani!

Tässä blogi-muodossa olevassa portfoliossa pääasiana ovat erilaiset luovan kirjallisuuden muodot. Itse valitsin portfoliooni neljä erilaista kokonaisuutta, joiden avulla esittelen omia kirjoittajan taitojani. Kirjoittamistani teksteistä päätyivät siis vain nämä harvat ja valitut tänne teidän luettavaksenne!

Portfolioni neljään erilaiseen teksti-kokonaisuuteen kuuluvat liikkeen kuvaus, lyhyt novelli (joka on saanut inspiraationsa valitsemastani kuvasta), tunnilla tekemäni lehtirunot ja tanka ja haiku (japanilaista runoutta). Teksteilläni ei ole minkäänlaisia siteitä toisiinsa, eikä mitään yhteistä suurempaa aihetta. 

Sen pidempään jaarittelematta tervetuloa portfoliooni, kommentteja saa jättää kuka tahansa!

- Emmi